Unan maailmaa

Blogi, jossa kerron Belgianpaimenkoira Malinoisin elämästä

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Keskiviikkona 23. tammikuuta 2013

Tänään otettiin taas tottis- ja purutreeniä.
Tottiksesta videota vielä tulossa, josta näkee sitten, miten sujui. Tarkoituksenani on nyt treenatessa ollut koiran oma aktiivisuus ja että se oppisi itse kehittämän ja tuottamaan viettiä tekemisen kautta. Mielestäni tämä on Unalla parantunut hurjaa vauhtia kokoajan. Seuraamisessa olen ottanut nyt todella nopeita käännöksiä vasempaan ja ollut niissä vielä itse heman korostuneen aktiivinen, joka on auttanut Unaa nostamaan viretasoa.

Kapulan noutoon olen yrittänyt nyt tuoda jo oikean noudon elementtejä, eli että hakee lyhyen matkan päästä kapulaa ja tuo sen eteeni. Tässä on nyt ilmennyt pientä "ongelmaa", sillä otekäyttäytyminen ei ole kaikkein rauhallisinta. Tämä johtunee siitä, että olen tähän saakka aina taistellut Unan kanssa kapulasta palkaksi. Nyt olenkin erään ystäväni neuvon mukaisesti alkanutkin palkkaamaan tuomisesta pallolla. Se on taas ainakin hetkellisesti saanut aikaan ilmiön, että Una pudottaa kapulan ennen aikojaan. HM. Tähän ratkaisuksi koitin nyt sitä, että pallo on piilossa ja tulee esille vasta Zipin jälkeen. Todennäköisesti vaihtelen tuon harjoituksen tyylejä vielä kunnes löydän meille sopivimman tavan.

Pitkästä aikaa otimme myös siis purutreenin tänään. Una oli hyvin aktiivinen siinä itsekin nyt kokoajan, haukkuu maalimiestä liinat löysillä ja menee kohden :) Saalisärsykkeestä suorastaan säntää kohden maalimiestä, itsellä on taas hankaluuksia pysyä kiinni liinoissa, nyt kun ne siis tosiaan ovat löysät.. mutta hyvin on mennyt siis eteenpäin sen asian suhteen. :) Puruote rauhavaiheessa on vielä aika rauhaton, johtunee paineesta sekä vietin vähyydestä vielä tällä hetkellä. Tätä pitäisi kai hieman itse kotona treenailla. :)

Kaiken kaikkiaan jäi oikein hyvä fiilis tämänpäiväisestä :)

Video Unan tottiksista kasvattajalla 5.1.2013

maanantai 7. tammikuuta 2013

Maanantaina 7.1.2013

Vuosi on sitten vaihtunut, mutta treenit jatkuvat.

Una on mennyt mukavasti eteenpäin, uusien keinojen avulla on seuraaminen alkanut näyttämään jo melko kivalta. Kulkee iloisesti sivulla hyvällä kontaktilla. Viettiä kun vielä saan siihen hieman lisää, niin kestävyyskin paranee, mutta kaikki aikanaan, kaikki aikanaan :)
Noutokapulaa haetaan hurjalla vauhdilla, olen jakanut harjoituksen selkeästi vielä kahteen osaan. Ensin teen muutamia toistoja niin, että jätän koiran istumaan eteeni kapula suussa, peruutan muutaman askeleen ja annan käskyn "tuo", jolloin Una tulee eteeni istumaan kapula suussa. Tämä harjoitus siksi, että koiralla pysyisi ilme edessäni hyvänä ja ote kapulasta mahdollisimman rauhallisena. Toisessa osuudessa otan taas koiran perusasentoon, heitän kapulan, sanon "tuo", jolloin Una ryntää hakemaan kapulaa ja kun on lähes mun kohdalla, ZIPpaan ja heitän pallon. Tätä olen nyt miettinyt, että mun kannattaisi varmaan zipin jälkeen heittää pallo jalkojeni välistä taakseni, jotta Una kohdistaisi palautuksen kuitenkin mahdollisimman keskelle minua.

Ostin hiljattain bambukepin, johon mun pitäisi nyt alkaa Unaa totuttamaan. Kepin tarkoituksena on olla ns. apukätenä mulle, eli haluaisin sen avulla antaa Unalle ihan kevyitä pakotteita, esim. nopeuttaaksni istumisia ja maahanmenoja. Näitä alan nyt työstämään seuraavaksi, unohtamatta kuitenkaan viedä seuraamisharjoituksia eteenpäin.

Puruista olemme olleet nyt kuukauden ajan tauolla, vähän ylikin. Käydessämme 5.1. lauantaina kasvattajalla treenaamassa, hän sanoi, että Unalla alkaisi vähitellen puolustus aukeamaan, mutta ettei edelleenkään ole mikään kiire asian suhteen ja tauolla ollaan sen osalta siis edelleen. Hyvä niin, saamme hioa nyt noita tottiksia eteenpäin.

Tavoitteena pidän, että menisimme keväällä/kesällä BH-kokeeseen ja ehkä jos kaikki sujuu suunnitellsti, niin syksyllä IPO1-kokeeseen, mutta aika ja oma treeni-into näyttää, toteutuuko. Suunnitelmissa on myös lähiaikoina kuvauttaa Una, jotta tiedän, onko koira rakenteellisesti kunnossa. Myös jossain vaiheessa kesää aion viedä Unan johonkin näyttelyyn, hakusessa siis arvosana H, jka oikeuttaa sitten joskus aikanaan koiran valioitumaan eri lajeissa.

Lisään tähän vielä muutaman kuvan, jotka siis otettu 5.1.2013 kasvattajalla käydessä.